Historia

LAHDEN KÄYTTÖKOIRA RY JUHLI SYKSYLLÄ 2016 85-VUOTISTA TAIVALTAAN

 

 

 

193O-luku

  • 1931 perustettiin Lahteen Suomen Armeijakoirayhdistyksen ala-osasto.
  • 1932 koiran ohjaajaksi hyväksyttiin myös nainen.
  • 1936 yhdistys hyväksyttiin Suomen Palveluskoiraliiton jäseneksi.
  • Jäsenmäärä pysyi pienenä ja kilpailevista koirista pidettiin kirjaa

 

1940-luku

1940-luvun alku oli lamauttaa koko toiminnan, vain yhdellä jäsenellä oli koira, kunnes 1944 yhdistys sai lahjoituksena Hämeenlinnan sotakoirakoulusta 2 saksanpaimenkoiran pentua. Palveluskoiratoiminta alkoi elpyä. 24.2.1945 hyväksyttiin oikeusministeriössä uudet säännöt ja yhdistyksen nimi muuttui samalla nykyiseen muotoonsa Lahden Käyttökoira ry. 1940-luvun loppupuolella oli jäsenmääräkin noussut  jo yli sadan jäsenen

 

 

1950-luku

Yhdistykselle perustettiin ala-osasto Vääksyyn ja ensimmäinen koulutustoimikunta aloitti työnsä. Varainkeruussa toimi ahkerasti huvitoimikunta iltamineen ja arpajaisineen.

Yhdistyksellä oli kilpailevia koirakoita jotka pärjäsivät hyvin aina SM-kisoja myöten. Etelä-Suomen Sanomat kirjoittikin vuonna 1958: ” Lahden Käyttökoira ry, joka on varmaankin yksi voimakkaimpia palveluskoirajärjestöjä maassamme. Sen jäsenet ovat lähes kymmenen vuoden ajan voittaneet palveluskoirien Suomen mestaruuksia, jopa kerran kaikki mestaruudet sekä viis kertaa joukkuemestaruuden.”

 

1960-luku

Toiminta oli vilkasta. Yhdistyksellä oli erikseen seurakoirajaos sekä nuorisojaos. Hoidettiin kennelpiirin näyttelyn ravintolaa ja oltiin erilaisissa vartiointitehtävissä, pidettiin iltamia, näin saatiin rahavaroja kerättyä vähävaraiselle yhdistykselle. Talviset vetokoirakisat olivat suosittuja jäsenten keskuudessa, jossa myös jäsenet hiihtivät mitalleille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1970-luku

Jäsenmäärä oli noussut jo yli 200:taan ja ylitti 400:n jäsenen rajan jo puolivälissä 70-lukua. Pelastuskoiratoiminta oli myös vilkasta. Yhdistyksen edustaja kuului Suomen palveluskoiraliiton hallitukseen usean vuoden ajan.

Etsittiin omaa kilpailukeskusta, käytiin katsomassa, etsittiin lehti-ilmoituksenkin kautta, mutta aina hanke kaatui johonkin: matka liian pitkä, kohdetta tarjottiin muuhun käyttöön tai sitten hinta ja tarve eivät kohdanneet.

 

 

1980-luku

Yhdistys sai ensimmäisen naispuheenjohtajan. Kilpailevia koirakoita oli runsaasti, osallistuttiin SM-kilpailuihin lähes vuosittain.

 

 

 

1990-luku

Järjestettiin SM-kokeet 60-vuotis juhlavuoden kunniaksi. Jäsenmäärä oli reilusti yli kolmen sadan. Jäsenet osallistuivat myös monena vuonna SM-kilpailuihin, useampi käyttövalio sai oman viirinsä. Kesäiset koulutusleirit olivat suosittuja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2000- luku

Koulutustoiminta alkoi hajaantua niin, että kentälle tultiin yleiskoulutuksiin, kunnes löydettiin se oma porukka, joka sitten harjoittelee itsekseen. Kouluttajapula ja talkoohenki alkoivat hiipua, kuulutaanhan nyt moneen eri yhdistykseen tai rotujärjestöön. Aika ei anna myöten kaikkeen osallistumiseen. Jäsenmäärä pysyi kuitenkin yli 300:n ja yleiskoulutukset toivat uusia harrastajia mukaan.

Oma maapaikka hankittiin, reilut 12 hehtaaria metsän keskeltä, josta on vuosien talkootyöllä muotoutumassa harrastus/kilpailupaikka. Omassa maastossa onnistuu hakukokeen järjestäminen. Jälkikilpailijoille taas maastojen hankkiminen on entistä haastavampaa. Metsästyseurat ja maanomistajat ovat tärkeässä roolissa, jotta kilpailuja voidaan jatkossakin järjestää.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2010-luku

Jäsenmäärä liikkuu 300-400 välissä, kilpaillaan harvemmin, mutta kilpailulajitkin ovat lisääntyneet huimasti. Uusimpana tulokkaana on rally-toko. Yhdistyksen jäsenet kilpailevat myös aktiivisesti tokossa, agilityssa ja myös mejän harrastajia löytyy jäsenistöstä.

Yhdistyksen suurimpana tulon lähteenä on nykyään näyttelyiden järjestäminen, itse kilpailutoiminta ei tuo tuloja toiminnan pyörittämiseen.

Yhdistyksen omistukseensa hankkima paikka sai nimen Koiramäki, viimeisin iso investointi oli vuonna 2015 sinne hankittu sähköliittymä.

 

 

Yhdistykseltä löytyy historiikit vuosilta 1931- 1990  sekä 1991- 2001, mielenkiintoista luettavaa, joka tarjoaa kurkistuksen menneisyyteen.

Tässä linkit Lahden Käyttökoira ry:n 85-vuotisjuhlassa esiteltyihin kuviin. Kuvien reprous ja digitalisointi: Leena Valtonen

https://drive.google.com/open?id=0B8tmE1CY775jLW5hQk5aOUtESXc

https://drive.google.com/open?id=0B8tmE1CY775jcWdYME45NFNaaXc

https://drive.google.com/open?id=0B8tmE1CY775jM25ZS1J4bnktMjA